torstai 14. toukokuuta 2015

Hyvinvointi huhtikuu/toukokuu!

Yhtenä päivänä ajattelin, mikä oisi hyvä syntymäpäivälahja itselleni. Ainoa hyvä ajatus oli, että muuttaisin kuukaudeksi elämäntapojani paremmiksi. Ei täydelliseksi. Myös lopussa, jos/kun onnistun tavoitteessani ostaisin itselleni jonkun palkinnon mistä olen haaveillut jo pitkän aikaa. Samoin tämä tavoite auttaa minua olemaan itsevarmenpi tulevissa konfirmaatiossa esim. jos ihoni tulee paremmaksi (alhaalla enenmän juttua) ja päästä jo hiukan kesä kuntoon tulevan yllätyksen takia. Eli tavoitteeni on juuri oikeaan aikaan täydellinen! Nyt kerron mitä ja miten aijon vaikuttaa asioihin ja ajattelin, että tästä aiheesta tulisi kuukauden ketju jossa kerron esim. terveellisiä välipaloja ja kuinka minä valmistaudun konfirmaatioon. Myös, jos tämä innoittaisi minua enenmän tänne blogin puolelle!

Iho
En taida olla ainuita, jotka eivät vaan jaksa pestä aamun illoin naamaa ja tulevina päivänä jo katuu asiaa. Tänä kuukautena aijon koittaa hiukan parantaa ihoani, saada naaman pesulle tietyn rytmin ja kokeilla tuotteija ja samalla löytää netuotteet, jotka käyvät juuri minulle. Tätä suosittelen kaikille, koska jos käyttää vääriä tuotteita, jotka ei käy sinun ihotyypille ne eivät juurikaan auta.
Syömiset
Monien pääsiäis munien ja virpomis herkkujen jälkeen mieli ja vatsa huutaa raikkaita salaatteja ja hedelmiä! Joten yksi tämän huhtikuun tavoiteista onkin, syödä hiukan terveellisemmin. Itse haluan ja panostan siihen, että saa syödä karkkia/herkkuja vain lauantaisin (toisin huomioimatta pikku tapauksia ja erikois päiviä) niinkuin lapsena. Silloin sitä lauantaita oikein odotettiin.
 Toinen haluamani asia on, että lauantaina herkkuja alkaisin syömään vasta illalla. Maha täyttyy nopeammin ja etkä halua kumminkaan syödä karkkeja paljon hetkessä, vaan raja tulee eteen jossain vaihessa. Tadaa! Syöt vähenmän herkkuja, kun söisit silloin kun syöt pitkin päivää, pienikin määrä riittää!
Liikkuminen
Liikunnan lisääminen tietysti luo hyvinvointiasi, joten sillä on melkenpä pakko olla oma palsta tässä postauksessa. Itse käyn aika monta kertaa viikossa harkoissa, mutta yleensä ne ei ole tarpeeksi rankkoja (johtuu kyllä välillä mustakin)omasta mielestäni. Jos näin tulee tapahtumaan kävisin lenkillä juoksemassa (jossa tulisi harjoteltua pitkää unelmaani puolimaratoonin juoksua ) ja pikkuinen kotilihaskuntotreeni.

Randomit

-huoneen puhtauden ylläpitäminen.
-hymyilyn lisääminen
-"en jaksa" sanojen sanomisien loppuminen
-ajan paremmin hyödyntäminen
- ja tietysti kouluun enemmän panostaminen.





Tietysti en kokeile kaikkia yhtäaikaa vaan lisään aina tavoitteita vähitellen, koska jo on liikaa uusia tavoitteita yhtäaikaa niissä epäonnistuu varmemmin!

Jos haluat lisää postauksia esim. hyvinvointi toukokuusta, ostoksista, barcelonasta tai Rodoksesta löydät uudesta blogistani http://kaisavilma.blogspot.fi/ , jota muokkailen vielä ja aloitus postaus tulee pian!



Ps. Hyvinvointi huhtikuu muuttui hyvinvointi tuokokuuksi jonka takia kaikki ei enään ajankohtaisia!

-Kaisa

maanantai 4. toukokuuta 2015

Uusia tuulia

Jep, pieni hiljaisuus. Päädyttiin nyt lopullisesti siihen, että molemmat tekee omat blogit. Näin on ehkäpä myös parempi tuleviasuudessakin :-) Ystäviä silti vielä ollaan, siitä ei tarvitse kenenkään murehtia tai vedellä omia johtopäätöksiä! Mun omaan blogiin pääsee tästä painamalla ja Kaisa tulee varmasti tänne linkkaamaan omansa, kunhan sen vain saa pystyyn. Eipä siitä sen kummempia, jos kiinnostaa vielä jatkaa lukea meidän elämää niin tästä löytyy linkit blogeihin joita voi alkaa seurailla!

❤; Sanni

sunnuntai 12. huhtikuuta 2015

Sunnuntaina oon...

... Nukkunut tavallista pitempään ihan sikinsokin(lue: en ees osaa enää mennä siihen solmuun mistä heräsin)

... Opiskellut espanjan kokeisiin huonolla menestyksellä.

... Testaillut äidiltä Tanskasta saatua tuliasta<3 Love it!


... Treenannut kauden toiset ulkotreenit, wihii!!

... Suunnitellut tulevaa viikkoa mm. treenien kyyditykset, postaukset.

... Ottanut kuvia pilvisessä säässä, blääh.


... Selaillut mopokypäriä siskon kanssa(varokaa vaan;-))

... Löytänyt muutaman tosi hyvän uuden blogin ja jäänyt selailemaan niitä!

... Tehnyt karjalanpiirakka vermeet valmiiksi, enää ne vain odottavat tuolla tekijää.

... Harjoitellut ahkerasti kulmien tekemistä. Vieläkään ei tahdo tulla hyvä, argg.


... Tapetoinut olohuoneen seinää.

... Katsonut mulle ihan uutta sarjaa joka oli kyllä äly hyvä!

... Sotkenut koko huoneen, voihj.

-Sanni