lauantai 28. helmikuuta 2015

Tired but at least happy

Sanni: Heippa Täältä ilmottautuu  hyvin nukkunut  väsynyt ja rippileiriltä kotiutunut tytteli! Lyhyesti ja ytimekkäästi- viikko oli huikea❤ Sen enempää en ajatellut alkaa sitä puimaan, sillä mieleen tulee aina uusia ja taas uusia asioita joista olisi ihana kertoa ja tekstin määrä venyisi niin pitkäksi, että huhhuh. Mutta varmasti voin tehdä erillistä postausta siitä, jos vain halutaan!


Kotiin tullessa äiti oli maalaillut ja ostanut kimpun tuoreita tulppaaneja Aivan ihana ajatus mun mielestä, varsinkin tälläisenä kukkatyttönä en pistäisi pahaksi vaikka kukkia olisi useammin, tshih ;-) Näin väsyneenäkin se jotenkin piristi hieman ja sai mut jaksamaan räpsimään muutaman kuvankin! Mutta nyt mun aivotyöskentely lähentelee nollaa, ajatusten kulku on tahmeaa ja sormet painaa jotain ihan muutakuin pitäisi. Joten päätän tämän nyt tähän ja siirryn katselemaan rästiin jääneitä sarjoja kera irttareitten Aurinkoista loppu lomaa!




torstai 19. helmikuuta 2015

Simple twix recipe

Heippa❤ Täällä taas kera uuden herkullisen reseptin! Juuri kun viime postauksessa kerkesin hehkuttaa terveysjutuista olevani kiinnostunut sain käsiini uuden reseptin- joka on  muuten kaikkea muuta kuin edellä mainittu terveellinen, haha :-D Kuvat on hieman(lue: arg, tosi ...)tummat, jotka johtuu siitä, että aurinko ei ole pilkahtanutkaan sen eilisen ihanan paisteen jälkeen! Ei ole muutenkaan mennyt mulla loistavasti- onnistuin kummasti täräyttämään sormen niin ettei sillä juuri mistään oteta kiinni, väänsin samaan syssyyn polveni johon palasi muutaman viikon takainen kova kipu koukistaessa ja mitähän vielä. Välillä tuntuu, että oikein kerään magneetin tavoin kaikkea huonoa itseeni, hah! Tai sitten elämä haluaa vain tunkea kaiken huonon mäihän yhdelle kerralle :-D 


Mutta takaisin aiheeseen eli twix-kakkuun! Tai pelkkä twix, ihan miten haluaa kukakin sanoa. Voin taata, että tämä vien kielen mennessään onnistuessaan Voisin kuvitella antavani hyvinkin tälläisiä paloja kavereilleni lahjaksi- enkä pistäisi pahaksi vaikka itselle osuisi tälläinen herkku käteen, hih ;-)

tarvitset:

2 levyä suklaata(käytin ihan perus fazer)
1 pussi toffeeta
1 paketti keksejä, itse käytin Marabou Daim(?)
n.½ dl kermaa
Ja aikaa, eli jos karkkihammasta kolottaa suosittelen syömään sen suklaalevyn!

1. Sulata mikrossa yksi levy. Itse teen niin, että paloittelen suklaan palasiksi(ihan niitä viivoja pitkin miten saa käsin väännettyä)kulhoon jonka pistän mirkoon 20-30 s ja täydellä teholla! Sitten sekoitan ja taas laitan saman määrän ja sekoitan. Toistan tuota niin monta kertaa kunnes suklaa on sulanut. HUOM! Viimeinen kierros voi olla myös 10-15 s pitkä. Sitten kaada sula sukla leivinpaperilla vuorattuun astiaan, noin ½-1 cm paksuiseksi levyksi. Vie ulos tai jääkaappiin jähmettymään. Aikaa tämä vei minulta(vein ulos)n. 30 min.


2. Sulata toffee laittamalla palaset kulhoon ja tekemällä suklaa-sulatus-ohjeen-reseptin-mikäonkaan mukaisesti. Sen jälkeen lisäilin kermaa toffeen sekaan, jotta se juoksettuisi edes vähän. Sitten onkin paras osuus- kokoaminen! Eli voit laittaa haluamaasi järjestykseen toffeen ja keksit. Valinnan vaikeus ei voi iskeä tässä tapauksessa, kun vaihtoehtoja on kaksi, haha :-D Laitoin toffeen alle, päälle keksit joita murustelin ja katkoin täyttääkseni jokaisen kolon, ja taas toffeeta päälle. Sitten olisi taas suklaan sulatuksen vuoro! Sulattamisen jälkeen kaada se toffee-keksi-kyhäelmän päälle ja yritä peittää jokainen kohta. Vie ulos/jääkaappiin jäähtymään. Tämä vie 1-2 h.



Loppu onkin itse päätettävissä! Voit leikata muotoilla tai tehdä miten ikinä vain keksit paloja siitä. Näin se on valmis Valitettvasti en saanut yhtään julkaisu kelpoista kuvaa lopputuloksesta, sillä unohduin kokonaan siivoamisen ihmeelliseen maailmaan ja pimeä sillä välin hiipi taivaalle. Mutta hyvännäköinen ja makuinen oli Toivottavasti teilläkin siellä ruudun toisella puolella onnistuu tämä! Alkuperäistä reseptiä ei tavallaan ole- sain vain tietoon tarvittavat aineet mutten määriä tai mitä pitää olla(eli mikä keksi, mikä suklaa jne.), mutta jos jotain kiinnostaa käydä kurkkaamassa sivustoa niin pääset siihen tästä! Nyt jatkan siivoilua ja läksyjen ahertamista- joista puheen ollen nyt on viimeiset rutistukset tehty koulua kohtaan, jee Vika koe oli tänään joka oli kyllä mun osalta ihan täys pohjanoteeraaus, mutta katse eteen ja suupielet ylöspäin niin kuin lauletaan, heh.
Iso kiitos Heidille vinkistä tähän ihanaan reseptiin!

tiistai 17. helmikuuta 2015

behind the scenes

Mooi Aluksi haluan pahoitella tätä hiljaisuutta täällä johon yksin syyllisenä oon mä, myönnän. Järjestelin viime päivien asiat niin huonosti, ettei yksinkertaisesti blogille jäänyt aikaa tippaakaan! Koulusta kotiin tultaessa oli aikataulut tupattuna täyteen milloin koulu juttuja ja treenejä sun muita. Asiaa ei auttanut yhtään koneen temppuilu- jonka nyt sain aisoihin edes hetkeksi, hah :-D Loppu viikkokin näyttää mukavasti kiireiseltä taas, mutta yritän silti tänne päästä rustailemaan. Huh, olikohan siinä nyt kaikki selityksienselitykset ... 



Olen tässä pikkuruisessa päässäni pähkäillyt mitä kivaa tänne saisin tehtyä! Ja toki jos on toiveita ja ideoita/parannus ehdotuksia tai muuten vaan niin ilolla otan kommentteja vastaan :-) Nyt kun oon vielä innostunut terveysjutuista, kuulostaisiko muutama lisä resepti hyvältä? Itse ainakin tykkään löytää maukkaita ja yksinkertaisia reseptejä joita ehkä ei muuten tulisi kokeiltua saatika löydettyä! Etenkin kaikki makea on kuin luotu mulle... Nimimerkillä sokerihiiri, haha ;-)


Viikonloppuna kävin katsomassa uutta serkkua- joka oli niin pieni ja syötävän suloinen(mukana vein ensimmäisen tekemäni raakakakun tuoreelle äidille, joka oli muuten äly hyvää!!) Ja tietenkin vähän vanhempaa M joka lähti meidän matkaan viettämään tänne hiihtolomaansa! Siinä oikeastaan päivät onkin vierähtänyt kun on pitkästä aikaa päässyt puuhastelemaan leikkejä M kanssa(psst. Tulee ihan nostalginen tunne kun menet siihen piiloon jossa itse olet ollut silloin 10 vuotiaana kanssa ja ne samat leikit ja kaikki :-D Ihanaa!!) Harmiksi asumme sen verran kaukana, että ei kerkeä näkemään usein ja pian M on jo iso tyttö, snif :-(



*muutaman kuvan on räpsäissyt M, saa arvata mitkä ;-)
Mutta eiköhän kaikki vielä oteta kunnon loppu rutistus koulusta, sillä ainakin mulla jo parin päivän päästä häämöttää hiihtoloma! Sen vietän riparilla, joten jos en kerkeä tekemään talteen postauksia niin ei taida tulla siltä viikolta yhtäkään. Nyt lähden taas treenaamaan jonka jälkeen menen maistelemaan kieltä(jep, ihka oikea kieli)jäiks!

keskiviikko 11. helmikuuta 2015

Super helppo banaani jäde!

Sanni: Heissaaan Ensimmäinen kerta taas pitkään aikaan kun kerkeän ihan ajan kanssa tulla tänne teille päivittelemään! Ja tämäkin viikko on buukattu aika täyteen- jäiks. Luulin saaneeni vapaapäivän, mutta huomasinkin sille olevan merkitty riparitapaaminen jota nyt jo hieman panikoin. Vaikka tutut naamathan siellä on, mutta mutta... Haha, joko siellä häitisimmät pyörittelevät silmiään ja odottavat reseptin alkua? ;-) No, päästetään teidät sen kimppuun- let's go!


tarvitset:
2 banaania
raakakaakaojauhetta
kookoshiutaleita

Jeps eli kyseessä on pommin varma ja helppo resepti! Itse maustin oman jäden suklaan maulla ja kookoshiutaleilla- mutta tästä saa monta erilaista variaatiota kehiteltyä. Toinen hyvä yhdistelmä on banaani/mansikka ja miksei vaikka vadelma ja/tai mustikka! Eli banaanin kaverina voi olla mikä tahansa mistä tykkäät :-)



Ensimmäisenä pilko banaani ohuiksi siivuiksi ja levitä ne ympäri leikkuulautaa tasaisesti. VinkVink,! Liian ohuita ei kannata tehdä, sillä ne eivät lähde irti laudasta ja paksuissa kestää enemmän kohmettua ihan sisältä. Vie ne pakastimeen 1-3 tunniksi, riippuen siitä kuinka kauan kestää, että ne jähmettyvät! Tässä kyllä kannattaa oikeasti antaa ollu siellä pakastimen viileydessä- muuten ei tule haluttua koostumusta nimimerkillä kokeiltu on :-D

__________________________________________

Ota banaanit pakastimesta ja irrota ne laudasta. Tässä tarvitsee hermoja sillä itselläni ne jäivät kiinni todella lujasti ja sain kaksin käsin taistella että ne lähtivät irti. Seuraavaksi laita ne astiaan jossa survot ne muusiksi tai blenderiin ja blendaa ne tasaiseksi jäätelöksi. Sitten lisää kaakaojauhe ja kookoshiutaleita- oman maun mukaan taas! Itse laitoin suurinpiirtein 2-3 rkl kaakaota ja kookosta 3 rkl. Sekoita hyvin. Taddadaa valmista! 



Näin saatiin super hyvää jätskiä jota syödessä ei voisi uskoa, että oikeasti syö jotain terveellistä! Pääsi kyllä ykköseksi, jos makeaa tekee niin tällä jos millä lähtee se Tulevia postauksia en uskalla luvata mutta pyrin tekemään toive postaus listasta mieluisia! Mukavaa loppu päivää


sunnuntai 1. helmikuuta 2015

WKND

 Sanni: Ihanaa helmikuun ensimmäistä päivää! Mulle tämä merkitsi vähä sokerisen loppua näin niinkuin virallisesti, mutta samalla linjalla ajattelin porskuttaa eteenpäin. Tietenkin sallin tässä(kin) kuussa pieniä herkkuhetkiä- tietenkin mah. pienissä määrin;) 
Varoitus! Postaus sisältää ruokakuvia, jos olet nälkäinen tai ruokakuvat ei kiinnosta suosittelen olla lukematta tätä ;)


Viikonloppu seuraksi sain 'harvinaisen kaverini Ian Sillä tapaa harvinaisen, että näemme vuodessa muutaman hassun kerran, joten joka tapaaminen on herkkua! Pitkä välimatkamme ja omat treenit tuovat aina haasteita vierailuille- joka tietenkin aina harmittaa. Tällä kertaa oli niin 'hyvä' mäihä, että en pystynyt menemään treeneihin loukissa ollessani, joten Iankaan ei tarvinnut yksin olla täällä! Ja koko viikonloppuhan oli niin onnistunut että voisin kirjottaa siitäkin monta postausta(mutta taidan nyt tyytyä yhteen- ettette vain tylsisty ;-))


Perjantai alkoi mulla jo tuttuun tapaan- eli siivouksella! Sain koko huushollin puunattua siistiksi ja hyvän mielen(tietenkin)kaikille siitä. Sitten taisinkin rentoilla vain, ennenkuin serkkuni tulivat kyläilemään Pelailtiin lautapeliä josta oikein tulvi muistot aivon jokaiseen pikku sopukkaan, kun pienenä aina pelailtiin hirmuisesti! Ja hauskaahan se oli saatiin nauraa mahat kippurassa vastauksille, heh;) Ja pelin voitin minä kerrankin(hurraa huutoja), jippii!! 

Sitten otettiinkin vähän ruokaa nassuun ja kipitettiin nopeasti autoon. Piti keretä käymään kaupassa ja viemässä serkut kotiin ennen kuin haemme Ian bussilta. Hieman rupesi jo paniikki-Sanni ottamaan valtaa mielestä- itse en ainakaan haluaisi olla vieraassa kaupungissa yksin! Hyvin kumminkin kerettiin kaahaamaan asemalle, jossa olikin sitten rivissä minä ja muut tytöt. Nimittäin taisi olla lomalle tulevia intti-poitsuja ja sulauduin sitten joukkoon- tosin en ketään poikaa ollut siellä odottamassa, hah :D Hieman vaivaantuneen lähdin käveleskelemään, sillä keräsin siemoisesti katseista siinä niiden kolmen jätti(en huijaa, ne oli oikeasti törkeen isoja ja väkeä tuntui kokoajan tulevan niiden uumenista!!)bussin edessä odottaessa. Sitten taisikin tulla Ian bussi ja ryntäsinkin helpottuneena sinne vastaan suu leveässä hymyssä. 


Lauantai olikin oikea vauhtipäivä! Aamuna noustiin ylös kahdeksan aikoihin(minä tuttuun tapaani jo kuuden jälkeen hereillä)ja käpsyteltiin valmiiseen aamupalapöytään. Pisteltiin kunnolla protskua poskeen, kun oli puuroa rahkalla ja smoothieta sun muuta, ja ruvettiin pienellä kiireellä laittamaan salikamoja kasaan. Kaikki tuntui olevan hujan hajan pitkin kämppää, mutta loppujenlopuksi ei tainnut kumminkaan mitään tärkeää jäädä kotiin, eihän? Sitten suunnistettiin kohti serkkujen kotia, josta napattiin ne mukaan salille! Siellä tehtiinkin jalkaosastoa, kun käsiä en voinut tehdä. Kiireellä lähdimme sieltä sitten kotiin ja mentiinkin heti syömään(haha älkää huoliko, kyllä me muutakin tehdään kuin vain syödään :D)ja sitten laittautumaan. Ja kuten voikin arvata, menimme shoppailemaan, hih ;)



Kaupungilla tulikin kahlattua varmaan kaikki hyvät kaupat kahteen ootteeseen ja mukaan lähti listalla olevia ja sen ulkopuoleltakin(hyvä mä)olevaa vaatetusta! Löysin myös monen mutkan takaa vihdoin takin ja Ia pääsi kotiuttamaan uuden ihanan treenikassin Takki taisi olla Top-Sportilta alerekistä -70% lapulla varustettuna. Ja Ian söpöin treenikassi(yllä oleva kuva vinkvink) lähti Stadiumista 39,90€, joka oli aika halpa verrattuna esim. vieressä olevaan puolet kalliimpaan! Ajattelin, että teen ostoksista erikseen postauksen, jotta tämä ei venyisi tästä vielä pidemmäksi, hah :D


Kävimme myös testaamassa(tottakai)uuden Pannukakkutalon! Joka omasi todella isot lätyt- kukaan meistä ei jaksanut syödä kokonaan joten yksi lätty kahdelle nassulle olisi ollut parempi yhtälö. Itse otin herkullisen nutellan, siskoni ottivat vadelma&valkosuklaan ja toinen valkosuklaan lasten koossa ja Ia otti mansikka&maitosuklaan. Hyvää ja makeaa oli, ehkä liiankin makeaa varsinkin 'sokerittoman' jälkeen:D Hintava ei mun mielestä ollut, mutta jokaisella on varmaan omat hintaluokat(?). Lähtöä tehdessämme sain järkyttävän pääkivun tuosta nutella-lätty-sokeripommista, joten seuraava kerta taitaa olla jossain tuolla kaukana horisontissa, hah:)



Sitten päästiinkin tähän päivään. Aamu alkoi itselläni jo viiden jälkeen- heräsin pirteänä kuin peipponen ja olisin voinut aloittaa päivän jo silloin! Taisin tyytyä kumminkin puhelimen näpräämiseen ja seitsemän aikoihin nukahdin uudestaan. Sitten kun oikeasti heräsimme, olimmekin päiksemme sillä porukat ja siskot lähtivät treeneihin. Jäätin sitten kaksistaan tekemään oikein herkku aamiasbrunssin Kuvia tuli siitäkin ikuistettua kiitettävästi, joita nyt tungin joka väliin tähän postaukseen, haha! Tästä taisi tulla nyt meidän uusijuttumme, ei niin uniikki mutta super kiva Aamulla kun sai tehdä hyvän ystävän kanssa ruokaa ja samalla höpötellä niitä näitä- mikäs sen parempaa ;)

Aamiaisen jälkeen laitettiin 'nupit kaakkoon' ja kuunneltiin radiota ja etsiskeltiin lenkkille vermeitä. Päätettiin myös leipoa jotain herkkua ja katseltiin aineksetkin valmiiksi ja tehtiin listaa mitä pitäisi kaupasta tuoda. Reippailtiin kaupalle ja haettiin se suklaalevy, joka uupui koko hommasta. Kun aloimme leipomaan huomasin myös, että koko muffinivuokia ei ollut! Pisti kyllä pännimään. Noh, kirvelevä tappio myönnettiin ja jouduttiin tekemään sellaiseen huonoon muffinivuokasysteemiin johon ne jäi sitten kiinni. Kiva.


Seuraavaksi vuorossa oli löhöilyä- jonka me hyvin osasimme;) Pian koittikin se aika, että piti jättää hyvästit ja viedä Ia bussille. Haikea fiilis jäi, sillä oli vielä niin paljon asioita joita olisi halunnut tehdä. Mutta ensi kertaa odotellessa, eikö?:)  Halien ja saattojen jälkeen oli nokka kohtia salia- päivän teema oli keskikroppa ja venyttely. Huomioikaa jälkimmäinen hyvin, sillä tämän päivän olen kävellyt, jos sitä voi sellaiseksi kutsua, kuin pingviini! Paikat oli kiitettävästi jumissa eilisestä treenistä. Istuminen, kyykkääminen ja kaikki sen tapaiset oli kyllä tappavan tuskaisia, haha:D

(Toivottavasti teitä ei ärsyttänyt nuo muutamat ruokakuvat tuolla, heh...)Että sellainen viikonloppu oli nyt! Kivaa vaihtelua perus läksy-treeni-laiskottelurutiiniin. Nyt taidan mennä katselemaan tv:tä ja viettämään aikaa perheen kesken! Leppoisaa sunnuntaita

PS. Kiitos Kiia ihanasta lahjasta ja toivottavasti Ia pääsit turvallisesti perille!